On kulunut kyllä pitkä aika viime kirjoituksesta. Kaikenlaista on ehtinyt kuulua ja tapahtua. Avioliittoelämä rullaa oikein mukavasti eteenpäin <3. Kohta alkaa kesätyöt. Olen tässä lomaillut hieman, ja on tehnyt oikein hyvää :)! Kesä tuli äkkiä. Saman totean varmaankin joka vuosi, mutta tänä vuonna erityisesti ihmettelen sitä, miten luonto herää muutamassa yössä täyteen kukoistukseen, kun on ollut aikaa seurata ulkona tapahtuvaa muutosta kohti vihreämpää ulkoasua. Huomenna on viimeinen koulupäivä. Sitten viikko vapaata, ja töihin. Kesällä on tiedossa kivoja erilaisia juhlia. Onpa yhdet häätkin, rakas ystäväni menee naimisiin. <3! Olen niin onnellinen hänen puolestaan. Avioliitto on ihana asia. Tämän oman kultani kanssa olen niin onnellinen. Ihan hyvin voi sanoa, että hän on se sydämmeni valittu, toinen puolikas. Olen liikkunut paljon viimeaikoina. Ennen pelottava ryhmässä liikkuminen ja tekeminen on jäänyt taakse, uskallan nyt lähteä jumppaan porukassa. Tosi kivaa on ollut, monipuolisia jumppia. Oon niin tyytyväinen sen suhteen itseeni, että olen saanut sen verran irti itsestä, että oon jaksanut lähteä sinne liikkumaan!
Viime aikoina olen innostunut kynsien koristelusta. Ideoita olis vaikka kuinka, mutta toteutus jää usein epäonnistuneisiin räpellyksiin.. Noh, harjoitus tekee mestarin. :D
Käytiin myös tivolissa, semmosessa en ookkaan koskaan tainnut käydä. Tai ehkä lapsena, mutta ainakaan pitkään aikaan. Käytiin Markon kanssa kummitusjunassa, oli aika spookya ;)
Kauniit kesäkelit innostaa lenkkeileen ulkona. Mikäs sen ihanempaa kun käydä aamulenkillä raittiissa ilmassa, tai vielä illallakin, kun on kerta lämmin ja valoisaakin on niin myöhään vielä! :)
Nyt en sen kummempaa kirjoittele, palaan myöhemmin, suunnittelen ensin vähän, mihinpäin lähden tätä blogia suuntaamaan ;) !





Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätä viesti käynnistäsi! :)