Pian tulee lähtö yövuoroon. Yövuorot eivät ole mulle nautinnollisia, koska en nauti yksin yövuorossa työskentelystä, ja siitä että en saa nukuttua ennen yövuoroa. Yövuoron jälkeen uni maittais, mutta en osaa nukkua päiväsaikaan, tulee semmonen olo, että pitäs nousta ja alkaa tehä jotain. Siinä olen kyllä tullut äitiini, joka on aina reipas ja valmiina tekemään! :) No, työ on työtä, kylläpä sitä ainakin saa rauhassa mietiskellä asioita töiden lomassa yöllä, kun yksin on.. Nyt juonkin kahvia, evääksi kivennäisvettä, hedelmiä, ja suklaata <3 :) Hyvää yötä kaikille, ja kohtahan ollaan jo viikonlopussa!


Kuluttavia ja raskaita voivat yövuorot olla. Lohduttaudu sillä, että tuskin tarvitsee monta vuotta sellaista...työuran alkupuolella yleensä.
VastaaPoistaAloittelevana apuhoitajana keskussairaalassa oli kyllä ahdistavan jännittäviä öitä. Pienemmillä osastoilla täytyi yksin valvoa, mutta yliyökkö kävi kyllä ja tarvittaessa sai hälyyttää paikalle. Joskus piti sitä yliyökköäkin vielä kaiken lisäksi jännittää, kun oli niin arvonsa tietävä ;)
Mukavata viikonloppua!
hehheh, hyvin kirjoitettu rita :)näin on, ja kyllä se rahan ajattelu auttaa myös, vaikka sanotaan, että rahaa ei saisi ajatella, että työtä vaan, mutta kyllä ainakin meillä pitää rahallistakin arvoa ajatella, kun on talolainat maksettavana, ja kaikenlaista muuta vielä edessä. :) kiitos samoin sinulle ! :)
VastaaPoista